Yhdistys
 Keitä me olemme?
Ohi Älä Käy on vuonna 2004 rekisteröity humanitäärinen yhdistys. Perustaja jäseniä
ovat Lauri ja Helvi Siljoranta, Mariah Kari ja Suvi Mähönen. Kaikki tavallisia kansalaisia, jotka halusivat löytää
väylän tehdä hyviä tekoja vähäosaisten auttamiseksi. Nykyisin yhdistyksessä on jo muitakin jäseniä
omine vahvuuksineen, ja heidän lisäkseen toimintaamme tukevia yrittäjiä ja vakituisia tavaranlahjoittajia. Toivotamme
kaikki auttamistyöstä kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan toimintaan, ideoimaan uusia keinoja avun saamiseksi perille.
Toimintatapoja:
Yhdistys järjestää vaate- ja taloustarvikekeräyksiä ja toimittaa ruoka-avustuksia sekä mahdollisuuksien mukaan
varoja erillisiin projekteihin, kuten katulasten leirikoulujen järjestämiseen. Lähtökohta on aina se todellinen tarve,
josta meille tiedotetaan jatkuvasti vakituisten avustuskohteiden yhteyshenkilöiden kautta. Kohteisiimme voit tutustua "avustuskohteet"
-osiossa. Avustamme lastenkoteja, katulapsikeskuksia, useita yksittäisiä vähävaraisia suurperheitä, sekä
syrjäseutujen kyläkouluja.
Yhdistyksen aktiivijäsenet huolehtivat tavaran lajittelusta ja toimittamisesta avustuskohteisiin perille asti. Toiminnanjohtaja
Siljoranta hoitaa vaimonsa Helvin kanssa tavaran jakamisen avuntarvitsijoille henkilökohtaisesti. Yhdistys pyrkii toimittamaan
lahjoitetun tavaran mahdollisimman usein kohteisiinsa, tavallisesti tämä toteutuu 6-10 kertaa vuodessa. Matkaan tarvittavan
bensan ja laivamatkojen kustannukset ovat noin 250-300 euroa/matka, jotka peitetään jäsenmaksuilla ja lahjoitetuilla varoilla.
Yhdistyksen toiminnan periaatteisiin kuuluu, että mitään palveluja ei osteta, eikä kukaan nosta palkkaa tästä
työstä.
« Takaisin
|